21.5.2013
Turun Messut
Suomen suurimmat yleismessut, Turun Messut, tuovat turkulaiseen loppukesään monipuolista säpinää. Elokuun 21.-25.8. järjestettävä suurtapahtuma marssittaa estradille tunnettuja esiintyjä, ja osastoille satoja yrityksiä esittelemään tuotteitaan ja palveluitaan. Messuohjelma on lähes valmis. Messujen...
13.5.2013
Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa järjestetään 15.-16.5. Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan koulutus- ja messutapahtuma nimeltään TERVE-SOS 2013. Tapahtuman teemana on tänä vuonna: Kohti huomista, luovasti ja vastuullisesti. Ohjelmaan sisältyy 15 seminaaria mm. siitä, miten lasten ja nuorten...
26.4.2013
Valtioneuvosto nimesi vuonna 1986 veteraanijärjestöjen aloitteesta huhtikuun 27. päivän kansalliseksi veteraanipäiväksi ja yleiseksi liputuspäiväksi. Ensimmäistä veteraanipäivää vietettiin vuonna 1987 Lahdessa.
Tänä vuonna valtakunnallinen pääjuhla on Jyväskylässä ja se televisioidaan. Vuoden...
19.4.2013
Turun Kansainväliset Kirjamessut
14.4.2013
Turun Kansainväliset Kirjamessut
Iltapäivä kirjalle ja musiikille –klubitapahtumassa Helsingissä 20. huhtikuuta JOHN IRVING, pre-concert talk –keskustelutilaisuudessa Turussa 10. elokuuta DONNA LEON
Suomen vanhin kirjamessutapahtuma, Turun kansainväliset Kirjamessut sekä Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut...
8.4.2013
Turun Puutarhamessut
Piha ja Puutarha -messujen Kevätkimppu --äänestyksen voittoon kiisi Kukkakauppa Bronco, Turusta. Kukkakauppiaiden järjestämässä yleisöäänestyksessä voittoisa kimppu kahmi 30,7 prosenttia annetuista äänistä. Onnittelut Broncoon!
7.4.2013
Turun Puutarhamessut
Pitkään jatkuneeseen talveen saatiin kaivattua helpotusta Turussa viikonloppuna. Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa viikonloppuna järjestetyt puutarhamessut päättyivät hyvissä tunnelmissa. Uusi, kolmipäiväinen, messutapahtuma tarjosi yleisölle mahdollisuuden saada hyviä ideoita pihoille,...
4.4.2013
Turun Puutarhamessut
Piha & Puutarha –messut on kevään ehdoton käyntikohde kaikille talven karheuttamille viherpeukaloille. Tarjolla on ideoita ja inspiraatiota alkavaan puutarhakauteen. Järjestäjät uskovat, että messuilla on antia pienellekin pihalle, parvekkeelle tai terassille. Pienestäkin voi saada iloa...
2.4.2013
Naisday
Naiset nousevat arjen yläpuolelle 13.-14.4. Turun Messukeskuksessa. Tuolloin järjestettävä Naisday-tapahtuma tarjoilee kevään kunniaksi naisille mahdollisuuden paeta hetkeksi jokapäiväisiä rutiineja. Järjestäjät arvioivat, että Naisday-tapahtuman suurimmat kiinnostuksen kohteet ovat tänäkin vuonna...
27.3.2013
Turun Kansainväliset Kirjamessut
Turun kansainvälisten Kirjamessujen syksyn kotimainen teema on Somero. Esimerkillisen virkeä varsinaissuomalainen paikkakunta näyttäytyy Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa järjestettävillä messuilla niin sanoin, kuvin kuin sävelinkin. Somerolla on messuilla oma nimikkolavansa ja paikkakunta...