Turun Messukeskus

Turun Kirjamessujen ohjelma on julkaistu – luvassa kulttuuriränttiä, lukukokemusten jakoa ja paikallisia toimijoita

Ajankohtaiset kirjailijat ja terävimmät yhteiskunnalliset keskustelijat tapaavat Turun Kirjamessuilla 4.–6.10.2024. Ohjelmaa järjestetään kuudella eri lavalla sekä lasten alueella. Messuilla on myös hiljaisempi tila, jossa pääsee osallistumaan esimerkiksi lukuretriittiin, runovastaanottoon ja ääneen lukemisen piiriin.

“Turun Kirjamessut vastaa toiveeseen työpajoista ja lukupiireistä, kertoo Turun Kirjamessujen ohjelmajohtaja, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen. ”Messukävijät toivovat entistä enemmän interaktiivista juhlaa kirjojen äärellä, lukukokemuksia tahdotaan jakaa ja toisia lukijoita tavata. Myös kirjasome on jälleen vahvasti mukana monella ohjelmalla.”

Messuviikonlopun aikana nähdään kaikkiaan noin 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu muun muassa poliitikkoja, kulttuurialan toimijoita, tutkijoita, aktivisteja ja vaikuttajia.

Laaja kattaus ajankohtaisia kirjailijoita

Turun Kirjamessuilla esiintyy laaja joukko tänä vuonna julkaisseita kotimaisia kirjailijoita. Tuoreista teoksistaan kertovat muun muassa Anni Kytömäki, Tommi Kinnunen, Anja Snellman, Helmi Kekkonen, Saara Turunen, Heikki Kännö, Antti Rönkä, Leena Lehtolainen ja Pajtim Statovci.

Kansainvälisiä kirjailijavieraita edustaa muun muassa hollantilais-irlantilainen kirjailija ja sopraano Judith Mok, jonka romaani Pimeän valtakunta kuvaa holokaustista selvinneiden jälkeläisten tuntoja uudella, tulevaisuuteen kurkottavalla tavalla.Ruotsinkielinen kirjallisuus on huomioitu messuilla entistä paremmin: messuilla esiintyvät muun muassa Eva Frantz, Merete Mazzarella, Philip Teir, Sofia Parland ja Kaj Korkea-aho. Sunnuntaina 6.10. Fiore-lava täyttyy lähes pelkästään ruotsinkielisestä ohjelmasta.

Elämäkertateostensa tai muistelmiensa tiimoilta messulavalle nousevat muun muassa näyttelijät Pirkka-Pekka Petelius, Heikki Silvennoinen ja Jukka-Pekka Palo, liikemies Toivo Sukari, kantaaottavana räp-artistina tunnettu Karri Miettinen eli Paleface, THL:n ylilääkäri ja rokoteasiantuntija Hanna Nohynek sekä presidentti Tarja Halonen yhdessä kirjailija Meri Valkaman kanssa.

Keskusteluja pelin hengestä kulttuurin ja yhteiskunnan kentällä

Turun Kirjamessujen teemana on tänä vuonna Pelin henki. Teemaa lähestytään ohjelmassa laaja-alaisesti ja yhteiskunnallisesti. Pohdinnassa ovat muun muassa kirja- ja kulttuurialan rakenteet: paneelikeskusteluissa pureudutaan kulttuurialan taloudelliseen vaikuttavuuteen, kulttuuri- ja kirjallisuuspolitiikkaan, kirjallisuuskritiikin tilaan sekä kirjailijan työhön digitalisaation pelikentällä. WSOY:n yhteiskuntasuhteiden vastaavana johtajana työskentelevä runoilija ja tohtori Jenni Haukio kertoo kirja-alan näkymistä lauantaina 5.10. Samana päivänä nähdään myös Räntti-niminen keskustelu, jossa näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, kirjailija-kriitikko Artemis Kelosaari, Sammakon kustantaja Seppo Lahtinen ja toimittaja Mia Halonen ränttäävät Rosa Meriläisen johdolla suomalaisesta kulttuuripuheesta ja -politiikasta.

Keskusteluja käydään myös journalismin roolista poliittisessa pelissä, tiedeviestinnän yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, hoivatyön kriisistä sekä siitä, millaisia peliliikkeitä ilmasto ja luonto kaipaisivat juuri nyt. “Tarinoilla ja pelillisyydellä on paljon yhteistä”, toteaa ohjelmajohtaja Huotarinen. ”Entä mitkä kortit kenellekin jaetaan, kuka saa äänen? Maailman kovat sotanäyttämöt nostavat esiin historioitsijoita ja kokeneita sota-asiantuntijoita messulavalle sanoittamaan meille tilanteita.”

Kirjamessuilla tutustutaan myös pelikirjoihin, videopeleihin, roolipeleihin ja pelien historiaan. Esittelyssä on suomalainen kansainvälistä menestystä niittänyt hittipeli Agemonia. Perjantaina 4.10. tavataan suositut tubettajat Namikolinx ja Venny Helén. Sunnuntaina 6.10. järjestetään cosplay-asukisa, jolloin rooliasuun pukeutuneet pääsevät messuille ilmaiseksi klo 10–14. Lasten alueella järjestetään joka päivä luku- ja puuhatuokioita: pääsemme kuulemaan tarinoita muun muassa Satu Rämön ja Satu Kontisen Lottalehdosta. Pikku Kakkosesta tutut Pikkuli ja Höpinätötterö laulattavat ja tanssittavat lapsia Auditoriossa lauantaina 5.10.

Turku ja paikalliset toimijat vahvasti mukana ohjelmassa

Paikallisuus näkyy messuohjelmassa ilahduttavasti niin aiheiden, esiintyjien kuin ohjelmatuottajienkin kautta. Paneelikeskusteluissa pohditaan tämän päivän turkulaisuutta, Turun vetovoimaa sekä kulttuurin merkitystä kaupungin imagolle. Keskusteluihin osallistuvat muun muassa Turun kulttuurijohtaja Anu Laitila ja pormestari Minna Arve.

Paikallisista teatteri- ja kulttuuritoimijoista ohjelmaa järjestävät muun muassa Tanssiteatteri ERI, Turun kaupunginteatteri, Åbo Svenska Teater, Jo-Jo Teatteri, Turun Nuori Teatteri sekä Kirjan talo. Seudulla asuvista kirjailijoista messuilla esiintyvät esimerkiksi Roope Lipasti, Patricia G. Bertényi, Henni Kitti, Ann-Christin Antell ja Jenna Kostet.

Turun Ruoka- ja Viinimessut samalla lipulla

Samaan aikaan Turun Kirjamessujen kanssa järjestetään myös Ruoka- ja Viinimessut. Tapahtuma yhdistää herkullisen ruoan ja juoman sekä kohtaamiset alan ihmisten ja harrastajien välillä. Viinitoimijat, pienpanimot ja tislaamot myyvät tuotteitaan Viiniaukiolla, ja messuilla on myös oma kortteli lähiruoan tuottajille.

Ruoka- ja Viinimessujen ohjelmalavalla nähdään muun muassa Ruokamessukokki 2024 -kisa, jossa mittelöivät ravintola-alan oppilaitosten joukkueet. Ohjelmanumeroissa kurkistetaan myös välimerellisiin herkkuihin, kuohuviinien trendeihin ja gluteenittomaan leivontaan. Kirjailijoista ruokamessupuolella esiintyvät muun muassa Heikki Valkama ja Anna Pölkki. Myös Ruoka- ja Viinimessujen ohjelma julkaistaan 4.9.

Turun Kirjamessut ja Ruoka- ja Viinimessut järjestetään 4.–6.10.2024 Turun Messukeskuksessa. Messujen koko ohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.kirjamessut.fi/ohjelma . Liput myynnissä verkkokaupassa: https://liput.messukeskus.fi/

Aukioloajat:
Perjantaina 4.10. klo 10-18
Lauantaina 5.10. klo 10-18 (Viinialue klo 20 asti)
Sunnuntaina 6.10. klo 10-17

Akkreditoidu ennakkoon Turun Kirja- ja Ruokamessuille: https://www.turunmessukeskus.fi/medialle/akkreditointi/


Facebook: www.facebook.com/turunkirjamessut  
Instagram: @turunkirjamessut

#turunkirjamessut #turunkirjamessut2024

Yhteyshenkilöt


Vilja-Tuulia Huotarinen

Ohjelmajohtaja

Turun Kirjamessut

Puh: 0504662077

vilja-tuulia.huotarinen@turunmessukeskus.fi

Maisku Myllymäki

Tiedottaja

Turun Kirjamessut

Puh. 0407091582

maisku.myllymaki@turunmessukeskus.fi

Mediapankki: https://www.turunmessukeskus.fi/medialle/